Kenttäpäivä 26.1.2019
Mira, Maria, Anniina, Reetta
ja MarkoSerendipity vertaisryhmänä järjesti lokakuun 2018 kenttäpäivää korvaavan päivän Educa-messuille lauantaina 26.1.2019. Ohjelmatarjonta päivälle oli monipuolinen. Etukäteen olimme sopineet luennon (löytöretki arvioinnin pedagogiseen maailmaan), jota kävisimme yhdessä havainnoimassa. Muilta osin päivä oli mahdollista rakentaa omien kiinnostuksen kohteiden mukaan. Linkki messupäivän ohjelmatarjontaan alla.
Educa-messut, on Suomen johtava opetus- ja kasvatusalan
tapahtuma. Se järjestetään vuosittain ja koostuu Suomen suurimmasta oman alansa näyttelystä ja Opetusalan
ammattijärjestön OAJ:n järjestämästä luento-ohjelmasta. Näyttelyssä oli esillä
kattavasti opetusalan uusimpia innovaatioita, välineitä ja teknisiä ratkaisuja.
Tänä vuonna Educan ohjelmassa oli pohdintaa muun muassa tulevaisuuden
lukujärjestyksestä, itseohjautuvuuden oppimisesta ja opettamisesta sekä
opettajan somekäyttäytymisestä.
Serendipityä
ryhmänä on koko AmO-opintojen ajan puhututtanut arviointiin liittyvät asiat.
Niin nytkin. Jokainen ryhmän jäsen rakensi itselleen messuohjelman ja Maria
Marinin luento ”Löytöretki arvioinnin
pedagogiseen maailmaan” vaikutti kaikkien mielestä kiinnostavalta. Se
valikoitui ryhmän yhteiseksi havainnointikohteeksi. Havainnoinnin tueksi otimme
käyttöön ryhmäläisten aiemmin luoman arviointilomakkeen, jossa arvioidaan
kolmen opettajuuskategorian ilmenemistä; opettajuuden perustekijöitä opettajan
toiminnassa, pedagogisen rakkauden sekä eettisyyden näkymistä toiminnassa.
Jokainen teki muistiinpanoja ja esityksen jälkeen kokoonnuimme jakamaan
havaintoja.
Löytöretki arvioinnin pedagogiseen maailmaan
Aika 26.01.2019, 11:00 - 11:30, paikka Tulevaisuuden luokkahuone
Puhuja: KM Maria Marin, järjestäjä: Qridi Oy
Educan ohjelmassa esitystä
kuvattiin seuraavasti: Jos halutaan vaikuttaa oppimiseen, kannattaa tutkimusten
mukaan vaikuttaa arviointiin. Perusopetuksen opetussuunnitelmassa korostetaan
formatiivisen arvioinnin merkitystä oppimisen edistäjänä. Maria Marin on
oppimisen ja arvioinnin asiantuntija, jonka matkassa kuulija pääsee oppimista
edistävän arvioinnin ytimeen. Tervetuloa kuulemaan parhaista oppimista
edistävistä arviointikäytänteistä ja niiden jalkauttamisesta Qridi-arviointityökalun
avulla.
Ryhmäläisten havaintoja
Opettajuuskategoriat olivat
kaikki esillä luennossa. Luentotilanne, käytettävissä oleva lyhyt aika ja
yksittäinen kohtaaminen kuulijoiden kanssa ohjaa toimintaa ”Opettaja
tiedonhaltijana” -kategorian suuntaan. Luennoitsija jakoi tietoa, muut
kuuntelivat. Kuitenkaan tietokäsitys ei ollut staattinen, kuten tässä kategoriassa
usein on. ”Uudistuva opettaja” -kategorian mukaista oli taas työelämälähtöisyys
ja pyrkimys vuorovaikutteisuuteen. Luennoitsija oli lähtenyt mukaan
arviointityökalun kehittämistyöhön, koska koki sellaista opetustyössä
tarvitsevansa. Hän myös toi esiin megatrendeistä nousevia teemoja, kuten
yhteisöllisyyden, elinikäisen oppimisen ja näkökulman oppilaasta itse
aktiivisena toimijana.
Sisällöllisesti
luento edusti kuitenkin selvimmin ”asiantuntijuuden jakaja” -kategoriaa, jossa
opettajat kannustavat opiskelijoita työskentelemään tiedon kanssa, luomaan
uutta ja jakamaan asiantuntijuutta. Luennoitsija toi esiin sen, että arvioinnin
on oltava jatkuvaa vuoropuhelua, sen tulee kohdistua oppimiseen, työskentelyyn
ja käyttäytymiseen sekä vertautua aiempaan osaamisen tasoon. Erityisesti huomio
kiinnitetään onnistumisiin ja oppimisen edistymiseen. Vaikka jokaisen tavoite
voi olla sama, matka tavoitteen saavuttamiseksi voi olla jokaisella erilainen.
Myös arvioinnin yhteisöllinen luonne nostettiin esiin. Opettajan tehtävänä on
tällöin luoda tilanteita, joissa yhdessä pohtien annetaan ja saadaan oppimista
edistävää ja motivoivaa palautetta.
Pedagoginen
rakkaus näkyi luennoitsijan toiminnassa. Hän puhui oppilaista ”niinä
tärkeimpinä” ja asenne näkyi läpi esityksen. Valitettavasti luennoitsija ei
muuten kuin maininnan tasolla kertonut Qridistä. Kävimme kuitenkin luennon
jälkeen Qridi Oy:n messuosastolla tutustumassa siihen.
Qridi
on formatiivisen arvioinnin ja oppimisen analytiikan alusta. Se on kehitetty
Suomessa yhteistyössä opettajien kanssa ja käyttäjiä sillä on yli 40 000.
Qridissä oppilaille voi
asettaa yhteisiä sekä yksittäisille oppilaille henkilökohtaisia tavoitteita.
Myös oppilaat itse voivat asettaa itselleen tavoitteita ja arvioida
edistymistään. Oppilas, opettaja ja huoltaja voivat tarkastella edistymistä. Käyttäjien
kokemusten mukaan Qridin avulla voidaan muuttaa arviointikulttuuria. Sen avulla
oppilas voi ottaa enemmän vastuuta omasta tekemisestään ja pysähtyä
reflektoimaan omaa toimintaansa. Lisätietoa: https://qridi.fi/